Uutiset

Suvi Teräsniskalle platinaa ja albumilistan ykkössija 11.11.2013

Suvi Teräsniskan 1. marraskuuta julkaistu albumi Pohjantuuli on ylittänyt platinalevyrajan eli sitä on myyty yli 20 000 kappaletta. Levynjulkaisun alla Syksyn Sävelen Täydellinen elämä -kappaleella voittaneen Suvin tuore pitkäsoitto nousi myös heti julkaisuviikolla Suomen virallisen albumilistan ykköseksi.

Listaykkönen on Suville jo toinen vuoden sisällä, sillä keväällä julkaistu Yö-tribuutti Hän tanssi kanssa enkeleiden nousi myös heti julkaisuviikolla albumilistan kärkeen. Listablogin mukaan Suvi on kaikkien aikojen kahdeksas suomalainen artisti, joka on saman vuoden aikana noussut kahdella levyllä albumilistan ykköseksi.

- Tämä tuntuu erityisen hienolta, sillä tänä syksynä on julkaistu paljon upeiden artistien albumeita. En osannut edes toivoa, että yltäisin heidän rinnalleen, Suvi kiittelee.

Suvi Teräsniskan loppuvuosi kuluu tiiviin keikkailun merkeissä. Keikkakalenteri löytyy osoitteesta www.suviterasniska.fi. Lisäksi Suvi esiintyy muun muassa TV1-kanavan Itsenäisyyspäivän jatkot -ohjelmassa perjantaina 6. joulukuuta.

Suvin helmikuussa julkaistu Yö-tribuutti Hän tanssi kanssa enkeleiden on myynyt platinaa, yli 30 000 kappaletta. Myös Suvin aiemmat neljä albumia ovat kaikki myyneet platinaa, ja yhteensä hänen levyjään on myyty yli 250 000 kappaletta.

Näytä uutisarkisto >